"Suomen kannabisyhdistyksen tarkoitus on vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, hallussapito ja viljely omaan käyttöön tulevat sallituiksi täysi-ikäisille sekä luodaan sääntely kannabiksen tuotantoon ja jakeluun."

Yhdistys ei pyri edistämään kannabiksen, tai minkään muun päihdyttävän aineen käyttöä. Jäsenyyden menettää henkilö, joka yrittää yhdistyksen kautta hankkia tai myydä laittomia aineita.
 

Kannabis irti huumeista

Maailmalla on vuosikymmenet käyty tuloksetonta huumesotaa. Käyttäjien rankaiseminen on osoittautunut yhtä huonoksi tavaksi hoitaa päihdeongelmaa kuin alkoholijuomien kieltolaki aikanaan. Kaikenikäiset käyttäjät saavat jos jonkinlaista kamaa, ja rikolliset rikastuvat.

Kannabistuotteet - hasis ja marihuana - ovat monessa mielessä miedompia kuin lain sallimat kansanhuumeet alkoholi ja tupakka: molemmat aiheuttavat pahemman riippuvuuden, kuin kannabis. Tupakan aiheuttama riippuvuus on tunnetusti vähintään yhtä voimakasta kuin heroiinin. Toisin kuin kannabis, alhoholi aiheuttaa väkivaltaista käyttäytymistä ja yliannostuskuolemia.
 

Ei "vapaaksi", vaan valvontaan!

Toki pilvessä on omat haittansa: eihän savun hengittäminen ole terveellistä. Silti pahimmat haitat liittyvät jyrkkien asenteiden, kieltolain ja väärän tiedon aiheuttamaan narkofobiaan. Kannabiksen "vapauttamista" vastustavat unohtavat, että laittomat markkinat ovat oikeastaan täysin vapaita, ilman minkäänlaista laillista valvontaa. Katukauppiaita ei sido mikään tuotevastuu, eikä ikärajoja tunneta. Satunnaiset pidätykset vain nostavat hintoja ja edistävät laittoman kaupan kannattavuutta. "Porttiteoria" - pilvenpolttajien siirtyminen muihin aineisiin - johtuu kieltolaista, eikä mistään kannabiksen ominaisuudesta: myyjien kannattaa saada asiakkaat käyttämään kovempia aineita. Rikoslaki huumepolitiikassa on kuin sähköshokkihoito lastenkasvatuksessa.

Narkofobiaongelmaa pahentaa valistuksen nimellä leviävä harhatieto: epämääräisten tutkimustulosten merkitystä paisutellaan, ja kaikkia alkoholittomiin päihteisiin liittyvää kohtaan lietsotaan tunneperäistä inhoa - ikään kuin jokaisesta pilvenpolttajasta haluttaisiin tehdä narkkari. Valitettavasti joskus tässä onnistutaankin.
 


Muista: jos käytät mitään tajuntaan vaikuttavaa ainetta jonkun ongelman ratkaisemiseen, on sinulla vähintään kaksi ongelmaa!


 

  • Kannabiskieltolaki on kumottava.
  • Kannabiksenkäyttäjien syyllistäminen ja rikollistaminen on lopetettava.
  • Laadunvalvonta ja tuotevastuu myös kannabiskauppaan.
  • Kannabiksen kotikasvatus suuntautuu järjestäytynyttä rikollisuutta, terrorismia ja sotia vastaan.

 


 

Liity Jäseneksi