Tulevat tapahtumat

Syyskokous su 5.11.2017 klo 17.00

 

Suomen kannabisyhdistys ry:n syyskokous pidetään sunnuntaina 5.11.2017 Urbansaunassa klo 17.00 alkaen. Kokouksen alussa lakimies Lauri Louhio pitää esityksen ”Oikeusturva kannabiksen käyttö- ja kasvatusrikoksessa”. Käydään asiasta keskustelu ja myös käytännön juridisia neuvoja voi kysyä. Tämän jälkeen käsitellään syyskokouksen sääntömääräiset asiat: talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018 sekä valitaan puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.

 

Tervetuloa!

 

Suomen kannabisyhdistys on toimittanut Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnalle vastaselityksen valituksensa tueksi. Kannabisyhdistys on valittanut PRH:n päätöksestä 18.8.2010 evätä SKY:n rekisteröintianomus sillä perusteella, että yhdistyksen tarkoitusta olisi "pidettävä hyvien tapojen vastaisena siten, että esitetty tarkoitus on yhteiskunnassamme vallitsevien oikeus- ja moraalikäsitysten vastainen".

Aikaisempi rekisteröintianomus hylättiin v. 1993 samoin perustein ja päätöksen vahvisti seuraavana vuonna Korkein hallinto-oikeus. Uuteen yritykseen ryhdyttiin sen jälkeen, kun yhdistys oli tehnyt muutoksia sääntöihinsä.

Valituksessa puututaan ajatukseen, että pyrkimys laillisin keinoin muuttaa Suomen lainsäädäntöä olisi hyvien tapojen vastaista.

Valituksen liitteeksi yhdistys sai asiantuntijalausunnon, jonka on allekirjoittanut 7 huomattavaa päihdealan vaikuttajaa: THL:n Päihteet ja riippuvuus-yksikön johtaja, tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen, dosentti ja tutkimusprofessori Juha Partanen, A-klinikkasäätiön eläkkeellä oleva tutkimusjohtaja ja päätoimittaja Teuvo Peltoniemi, Nuorisotutkimusverkoston tutkija, dosentti Mikko Salasuo, Nuorisotutkimusverkoston tutkija Markku Soikkeli, A-klinikkasäätiön tutkimuspäällikkö Tuukka Tammi, sekä
oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkija, oikeustieteen tohtori Heini Kainulainen.
(Markku Soikkeli sai Raittiuden ystävät ry.:n palkinnon "vuoden raittiusteko 2010" toiminnasta asiantuntijavaikuttajana alkoholimainontakysymyksessä.)

Lausunnossa todetaan, että Suomen kannabisyhdistyksen toiminta "voi tukea huumausaineiden käyttäjien ja heidän läheistensä terveyttä ja hyvinvointia. Näin se myös voi tukea huumausainepolitiikkamme päätavoitetta, huumausaineista eri tavoin yksilöille ja yhteiskunnalle koituvien haittojen vähentämistä. Ehkäisevälle ja korjaavalle huumetyölle se tarjoaa mahdollisuuksia rakentavaan yhteistyöhön."

Lisäksi erillisen lausunnon SKY:n rekisteröinnin tueksi antoi sosiaalineuvos Tapani Sarvanti Sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osastolta. Sarvanti kertoo lausunnossaan, että SKYn näkemyksiä on kuultu KJ Långin huumausainepoliittisen toimikunnan valmistelutyön yhteydessä. Lisäksi "Suomen kannabisyhdistystä on kuultu myös muulloin tilaisuuksissa, joissa on kartoitettu huumausaineiden käytön ehkäisyn ja hoidon alalla toimivien järjestöjen näkemyksiä tehokkaamman huumausainekontrollin kehittämiseksi ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi." Sarvanti myös toteaa: "Suomessa vallitsee nykyisin varsin laaja konsensus huumausainepolitiikastamme niin viranomaisten kesken kuin kansalaistenkin keskuudessa. Tämä ei tarkoita sitä, että konsensukseen kuulumattomat tahot tulisi sulkea tasa-arvoisesta keskustelun ulkopuolelle."

Tarkempia tietoja Suomen kannabisyhdistyksen rekisteröintiprosessista löytyy SKY:n Internet-sivuilta SKY rekisteröintiprosessin materiaalit.

 
SKY:n vastaselitys ja lausunnot (PDF)

 

Yhteystietoja:

- Suomen kannabisyhdistys. sky(at)sky.org
- Timo Larmela (SKY:n puheenjohtaja): tipi(at)sky.org

Lausuntojen antajien yhteystiedot:
- Markku Soikkeli: markku.soikkeli(at)nuorisotutkimus.fi
- Juha Partanen: juha.a.partanen(at)kolumbus.fi
- Pekka Hakkarainen: pekka.hakkarainen(at)thl.fi
- Teuvo Peltoniemi: teuvo.peltoniemi(at)sosiomedia.fi
- Tuukka Tammi: tuukka.tammi(at)a-klinikka.fi
- Mikko Salasuo: mikko.salasuo(at)nuorisotutkimus.fi
- Heini Kainulainen: heini.kainulainen(at)om.fi
- Tapani Sarvanti: tapani.sarvanti(at)stm.fi