Huumausainestrategia 1997

K.J.Långin johtaman Huumausainepoliittisen toimikunnan mietintö

http://www.vn.fi/vn/stm/ehosopo/suomi/huumestr/sisally1.html

9.12.1997

Seuraavassa on suora lainaus kyseisestä mietinnöstä

---

Luku 4.4.4 Oikeuslaitoksen toiminta.

"Yksi syyttämis- ja tuomioistuinkäytännössä merkille pantava seikka on toimenpiteistä luopumisen vähäinen käyttö huumausainerikoksissa. Vertaamalla vuoden 1972 huumausainelain ja vuoden 1994 rikoslain huumausainesäännösten esitöitä oikeuskäytäntöön paljastuu, ettei lainsäädännön alkuperäinen tarkoitus ole toteutunut. Molempien säädösten esitöiden mukaan tarkoituksena on ollut jättää pelkkään huumausaineiden käyttöön ja siihen liittyneisiin rikoksiin syyllistyneet pääsääntöisesti tuomitsematta. Kuitenkin huumausainerikoksista tuomitsematta jätettyjen osuus on laskenut 70-luvun alkupuolen 15 - 30 %:ta muutamaan prosenttiin (2 % vuonne 1994). Lukumääräisesti näitä päätöksiä on 90- luvulla tehty vain 8:sta 57:än vuodessa.

Mahdollisuutta jättää syyttämättä huumausainerikoksista on myös käytetty vähän, noin 4-6 %:ssa poliisin tietoon tulleista huumausainerikoksista vuosina 1991-95. Lukumääräisesti tapaukset ovat lisääntyneet vuodesta 1991, jolloin niitä oli 103, vuoteen 1995, jolloin oli 336 vastaavaa päätöstä. Näistä syyttämättäjättämispäätöksiä 120 tehtiin rikoslain 50 luvun 7 §:n perusteella, jossa on erityinen säännös toimenpiteistä luopumisesta. Syyttämättä jättäminen on kuitenkin suhtellisesti vähentynyt vuodesta 1992 vuoteen 1995, sillä poliisin tietoon tulleiden huumausainerikosten määrä on kasvanut voimakkaasti. Syyttämättä jättämisessä on ilmeisesti myös melko selviä alueellisia eroavaisuuksia."

"Rikoslain huumausainerikoksia koskevaan lukuun otettiin erityinen toimenpiteistä luopumispykälä(RL 50:7) täydentämään rikoslainsäädännön yleistä säännöksiä. Hallituksen esityksessä sanotaan:"Pelkän käytön ja siihen välttämättä liittyvän hallussapidon perusteella ei syytettä tulisi aja eikä rangaistusta tuomita." Esityksen mukaan tämä koskee myös omaan käyttöön tarkoitettua huumausaineen maahantuontia, hallussapitoa ja valmistusta. Tyypilliseksi rankaisematta ja syyttämättä jätettäväksi tapauksiksi hallituksen esitys nimeää yksin kotona tapahtuvan huumausaineen käytön sekä muutaman vakiokäyttäjän yhteisen käytön kotioloissa. Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen edellyttää, että toimenpiteistä ei luovuta, kun huumausaineiden käyttö on julkisella tavalla, joka on omiaan johdattamaan muitakin käyttämään niitä. Esimerkkinä mainitaan julkinen käyttö musiikkifestivaaleilla ja televisiolähetyksissä.

Toinen RL 50 luvun 7 §:ään sisältyvä peruste toimenpiteistä luopumiselle on tekijän hakeutuminen sosiaali- ja terveysviranomaisten hyväksymään hoitoon. Tilastotietoa ei ole käytettävissä siitä, monessako tapauksessa tätä perustetta on sovellettu. Toimikunnassa kuultujen asiantuntijoiden antamien lausuntojen valossa tätä mahdollisuutta on toistaiseksi käytetty erittäin harvoin jos lainkaan.

Suuri osa syyttäjälle tulevista huumausainerikosasioista liittyy suoraan huumausaineiden omaan käyttöön. Vuonna 1994 Helsingissä kirjatuista tikosilmoituksista kerätyn otoksen (n=125) perusteella voidaan arvioida 82%:n rikosilmoituksista koskevan huumausaineiden hankkimista, käyttöä tai hallussapitoa. Hallussapitorikoksissa tehdyissä takavarikoissa valtaosa on niin pieniä, että huumeiden voitiin arvioida olevan omaan käyttöön.(Kinnunen 1996, 30-35). Keskusrikospoliisin julkaisemissa valtakunnallisissa tilastoissa ns. käyttäjärikosten osuus huumausainerikollisuudessa oli 62 % vuonna 1995 (Kinnunen 1997). Nämä tapaukset ovat menneet poikkeuksetta syyteharkintaan, ja koska toimenpiteistä luopumispäätöksiä on tehty erittäin harvoin, on niistä mitä ilmeisemmin annettu sakkorangaistuksia tai ehdollisia vankeusrangaistuksia.

Edellisen perusteella voidaan päätellä, että oikeuskäytäntö on muodostunut tiukemmaksi kuin eduskunta on edellyttänyt. Säännöksiä toimenpiteistä luopumisesta ei ole leivien rikosten kohdalla riittävästi käytetty. Rikoslain 50 luvun 7 §:n säänösten sisältöä, siten kun se ilmenee lain esitöissä, ei ilmeisesti tunneta riittävän hyvin.

Syy hoitoperusteella toimenpiteistä luopumisen vähäisyyteen on todennäköisesti ollut yhteistyön ja tietojen vaihdon puute palvelujärjestelmän ja oikeuslaitoksen välillä. Siten esimerkiksi hoidon mahdollisuudesta rangaistuksen vaihtoehtona ei ole tiedotettu riittävästi syyttäjälle ja tuomioistuimille."